Ensikosketukset paratiisista

Tanaan on sateen jalkeinen pilvinen, mutta kostean kuuma laiskottelupaiva ja paatimme etta on hyva paiva kirjoitella ja avata tunnelmia reissun paalta.  On siis pakko lahtea hieman hehkuttamaan matkamme alkua. varoituksen sana niille, jotka aikovat viela jatkaa lukemista. Seuraavat kappaleet saattavat herattaa kateutta harmalaisen sielunmaisemassa. Kavi nimittain niin, etta bongattiin melko taydellisen aloituspaikan haamatkallemme. Tama paikka on nimeltaan Mangengue ja se sijaitsee kartalla kiinanmeressa Coron saaresta muutama tunti Bangka veneella itaan. Kokemustamme unelmien paratiisi saarella on vaikea pukea sanoiksi, mutta yrittakaamme.

Melkein myohastyttyamme heratyskellosahlayksen takia Manilasta Coronin saarelle lentavasta koneesta saavuimme atollien ymparoimalle lentokentalle. Kun ensimmaisen kerran sina paivana istuimme alas meren aarelle rauhassa ja tunnustelimme tropiikin (eika Manilan pakokaasuista) kostean lamminta merituulta iholla ja ihastelimme saaristoa, tuntui kuin sydamistamme olisi avautunut liian kauan suljettuna ollut sopukka. Odottelimme venetta Coronin satamassa, joka veisi meidat Mangenguen saarelle. Matka saarelle oli pitka ja maisemat vetivat vertoja Vietnamin Halong Bay:lle, jota kuvataan maailman yhdeksi suurimmista ihmeista pystysuorina meresta nousevine saarten seinamineen. Tunnelmaa ei haitannut meressa syoksyilevat delfiinit. Rantauduimme kolmen tunnin venematkan jalkeen saarelle, jota ymparoi havyttoman turkoosi vesi. Astuimme alas valkohiekkaiselle rannalle, jossa bungalovimme siinsikin jo hiekkarannan laidalla. Kun astuimme bambu bungalowin sisalle, tajusimme kuinka suurta nautintoa estetiikka voi tarjota. Kaikki oli mietitty pienia yksityiskohtia myoten sielua hivelevaksi, vaikka perustuikin yksinkertaiseen villissa luonnossa asustamiseen. Aamulla heratessa maailman mukavimmasta sangysta, pehmeista satiinilakanoista, silmien eteen tarjoutui maalauksellinen nakyma autiosta rannasta ja auringossa kimaltelevasta meresta. Mahtoiko olla sattumaa, etta nakyma rakentui kahden palmupuun valiin. Samalla ne muodostavat kehykset trooppiselle alttarille (= ulkoveranta), jossa tyynyjen paalla on melko mukava lekotella maailmaa kummastellen ja aaltojen kohinaa kuunnellen.

Ruokailu jarjestettiin tarkkaan maariteltyina ajankohtina rannalle viimeisen paalle natiksi katettuihin pitsipoytiin. Avokeittiota johti pedantti espanjalainen huippukokitar, jonka valvovan silman alla valmistettiin muun muassa elamamme paras Bouillabaisse. Tama haastava ruokalaji oli valmistettu meille ja neljalle saaren muulle vieraalle rantavesista kalastetuista merenherkuista. Hienostunut ja niin taivaallinen makuelamys saattoi johtua vaivalla keitetysta liemesta, johon maut olivat uskomattomasti kondensoituneet ja tuoreista simpukoista joiden jokaisen sisalle, yksityiskohdista puheen ollen, oli aseteltu siivu valkosipulia ja jattimaisesta tiikeriravusta, jota oli sopivasti grillattu ennen liemeen laittamista. Ruoka oli niin taivaallista, etta siita nautinnosta oli valmis maksamaan rapujen aiheuttaman allergisen reaktion. Erilaisista gourme-tason makuelamyksista saimme nauttia kolme kertaa paivassa ja niita hetkia odotimme aina innolla.

Eraana paivana kavelimme rantaan ja painoimme paamme veteen maskit silmilla. Naky oli odottamaton, jossa kymmenet ja kymmenet kalalajit puhumattakaan terveina hehkuvista koralleista haikaisivat lasnaolollaan. Sateenkaaren vareilla leveilevat Parrot fishit leikkivat leikkejaan vaatimattomasta nimestaan tunnettujen Enkelikalojen kanssa korallien lomassa ja barracuda perheet uiskentelivat pinnan tuntumassa. Ajoittain tunnistamattomat kalalajit kavivat puhdistamassa meidankin kainaloita. Eika viela oltu edes keritty laittaa rapyloita jalkaan! Voitte arvata mita ruokailujen valissa touhuttiin.

Illan tullen sai rauhassa pelata biljardia cocktaileja siemaillen, kun kahdeksan palvelijaa liinat kasivarsissa riippuen teki kaikkensa meidan ja kahden muun vieraan viihtyvyyden eteen. Onkohan tama sita ylellista elamaa? Ylellisinta meidan mielesta kuitenkin oli se, etta paikan omistaja-pariskunnan arvomaailmassa luonnon sailyttaminen oli korkeimmalla sijalla.

Pieni sopeutumisen paikka oli palata luonnon rauhasta Coronin kalyiseen kylaan ja syoda paikallisia mauttomia keitoksia seka yopya ikkunattomassa homeelta tuoksahtavassa luukussa. Nyt olemme siis laskeutuneet tanne rahvaan pariin hikoilemaan mangolassien aareen ;) Taalla El Nidossa meilla kuitenkin on nakoala merelle vuoristosaaristoon, kylpyhuone ja liiskatun skorpionin jaannokset lattialla. Emmeka voisi olla onnellisempia!

K&S

Vauhtia ja vaarattomia tilanteita Filippiineilla

Reilu viikko reissua takana ja ollaan jo ehditty melkein myohastya lennoilta, loydetty paatahuimaavaa merenalaista elamaa ja kayty tohtorilla vilauttamassa skorpionin pistoa. Jalkimmainen tapahtui juuri pari tuntia sitten. Olimme asentamassa riippukeinua kuistille (kiitos riippukeinusta Minna). Olin ottamassa laukustani puukkoa katkaistakseni riippukeinun narut oikean pituiseksi ja tyontaessani kateni laukkuun, tunsin vinhan piston sormessani. Ajattelin, etta jokin neulanen on jaanyt laukun pohjalle, mutta katsoessani sormeani siita ei tullutkaan verta, kuten kivun puolesta olisi voinut olettaa. Saikahdin ja huusin Karolle, etta joku taisi pistaa minua. Voivottelin ja kiroilin sormeni kanssa, kun urhea Karo tutki laukkua ja yritti ravistella sita pihdilla kiinni pitaen tyhjaksi. Kaikennakoista tavaraa sielta valui betonilattialle, vaan ei mitaan mika selittaisi kivuliaan pistoksen. Otin taskulampun kateen nahdakseni kunnolla tumman laukun uumeniin ja siellahan se kiukustunut skorpioni tuijotteli takaisin eraan taskun pohjalla. Syoksyin ulos huoneesta kertomaan majatalon isannalle tilanteesta. Odotin naureskelevaa reaktiota ja huoletonta asennetta, mutta sen sijaan isanta reagoi voimakkaasti hataantyen ja ilmoitti ensimmaisessa lauseessa, etta "nyt lahdetaan sairaalaan". En saanut edes kenkia jalkaani kun olin jo moottoripyoran kyydissa kiitamassa kohti paikallista klinikkaa. Tassa vaiheessa oma syke rupesi tosissaan nousemaan vaikka majatalon isanta kehottikin rauhoittumaan ettei myrkyn leviaminen kehoon nopeutuisi. Samalla han lohdutti sanomalla, ettei Filippiineilla ole hengenvaarallisia skorpioneja vaikka myrkyllisia ovatkin. Sairaala tai oikeastaan pieni klinikka on tassa aivan vieressa, mutta pihaan kurvatessamme ovet olivat kiinni ja klinikka suljettu. Isanta hakkasi oveen vailla vastausta. Eras pihalla maleksivista nuorukaisista kehotti ilmeisesti kokeilemaan takaovea ja taalta paasimmekin sisaan. Hoitajat ottivat minut heti vastaan isantamme papattaessa tilannetta vierellani. Lempilauseeni oli "I will eat that bastard!" Minua hieman pyorytti, mutta epailin, etta se johtuu enemman saikahdyksesta kuin mistaan myrkysta, silla pistokohta oli jo mennyt hieman tunnottomaksi, eika minulla nain ollen ollut kipuja. Hoitajat lahettivat laakarille, joka maarasi antihistamiineja. Tilanne klinikalla rauhoittui ja paljastui, ettei kenellakaan ole mitaan hataa. Karoliina sen sijaan jai majataloon ja ties mita liikkui hanen mielessaan, mutta tuskin mitaan erityisen rauhoittavaa. Jatin tabletit hakematta ja palasimme majataloon.Silla aikaa Karo ja urhea siivoojanainen olivat tehneet selvaa skorpionista ja minulle jai kateen pelkka saikahtynyt muisto ja pari valokuvaa.

Matka etenee loistavasti ja mahtavaa on ollut! Luonto on trooppisen upeaa ja tarjonnut meille hienoja snorklaushetkia koralliriutoilla. Taalla El Nidossa on pieni taifuunin uhka paalla ja viime yona katselimme kaunista myrskya merella. Nain ensimmaista kertaa kun salamat lyovat mereen. Myrakka meni ohi ja turisti sai juoda kaljansa pienessa tihkusateessa. Karo kavi selvittelemassa sukellusmahdollisuuksia ja sukeltaja totesi ilmasta, etta "paikalliset puhuvat kaikista perusmyrkyista taifuunina", joten tama niin sanottu taifuuni ei erityisesti huoleta.

Pitakaa lumilapiot tikissa!
S*

Sunnuntai aamupäivän lukutunnelmia:

"Herätä tien laidalta jossain, sytyttää savuke ja miettiä lähteäkö pohjoiseen, etelään, itään vai länteen... Istua New Yorkissa baarissa ja joutua äkillisen intohimon valtaan lähteä Texasiin, Montanaan  tai Meksikoon siten , että aamulla voi laittautua matkaan vailla huolen häivää. Tämä on minun käsitykseni vapaudesta ja mittapuuni elämässä menestymiselle"

-Richard Grant