16.2.2013 Hola!

16.2.2013 Hola!

Ollaan paasty Etela-Amerikkaan Chileen! Oli aikamoista elaa sama paiva kahteen kertaan. Lahettiin iltapaivalla Aucklandista Uudesta-Seelannista ja saavuttiin Chilen Santiagoon 12 tuntia myohemmin aamulla samana paivana. Nyt tiedetaan milta tuntuu olla samaan aikaan eri paikassa! Harmi vaan, etta lennon eli neljan ja puolen elokuvan ja pienten tirsojen jalkeen oltiin niin vasyneita, ettei jaksettu tehda mitaan ennatyksia joita olisi ollut mahdollista toteutta

Kun paastiin Santiagoon loysimme lopulta  tiemme pienen etsiskelyn jalkeen kotoisaan hostelliin ja nukuimme kuin lapset. Tuntuu mahtavalta olla ensimmaista kertaa Etela-Amerikassa, mutta samaan aikaan huomaa kuinka espanjan kielen taito olisi hyva olla hieman paremmin hallussa kuin mita se on. Ensiksi huomasimme sen taxi-kuskimme kanssa kun etsimme pienta majapaikkaamme Santiagossa, seuraavaksi yritimme sonkottaa majapaikkamme isannalle ettei meilla ollut varausta, etta tulimme vain kokeilemaan onnea josko heilla olisi huone meille vapaana. Voitte uskoa ettei asioiden hoitaminen tuntunut menevan espanjaksi yhtaan sujuvammin, kun meilla tuli ongelmia seuraavan majapaikkamme jo vahvistetun varauksen kanssa. Puhelinnumerot eivat toimineet, ja saimme mailin, etta luksus majapaikkamme Maipon viinitiloilla on ylibuukattu ja meille on varattu majoitus toisesta paikasta, jota emme loytaneet netista emmeka tienneet miten sinne paasisi ilmanosoitetta. Sen hetkisen majapaikkamme omistaja sai vihdoin ihmeen kaupalla jonkun ihmisen kiinni, joka kertoi, etta meidat haetaan Concha y Toron viinitilan porteilta majapaikkaamme. Lahdimme suunnistamaan metrolla ja bussilla kohti viinitilojen laaksoa. Loysimme tiemme maaranpaahan niinkuin melkein aina. Meilla ei ollut hajuakaan mika tai minkalainen olisi se hotelli mista meidat tultaisiin hakemaan, kun odotimme rinkkoinemme viinitilan portilla hakijaamme. 

Leveasti hymyileva nainen hyppasi autosta ulos ja tuli luoksemme suukottelemaan tuttavallisesti poskiamme. Han puhui yhta hyvin englantia kuin me espanjaa. Mutta ei se haitannut hyvantuulista vastaanottoa! Hyppasimme autoon ja oman aikansa hiekkateilla suhailtuamme paadyimme, mihinkas muualle, kuin ilmeisesti taman naisen perheen kotiin. Siina sita sitten oltiin olohuoneessa tervehtimassa perheen kolmea lasta ja muutamaa koiraa. Onneksi perheen nuorin kaytti sujuvasti google translatoria ja isantavaki kantoi sen verran melkosen herkullista viinia poytaan, etta alkoi kieli jos toinenkin sujua melko mallikkaasti. Nyt istutaan taalla perheen takapihalla sijaitsevassa viehkeassa vierastalossa(?) pikkupaissamme ja pohditaan mita tehtaisiin seuraavaksi, ja etenkin miten sen kerromme majoittajillemme. Voi myos olla etta olemme lahdossa offroad ajelulle 8 pyoraisella ihmevekottimella, koska se saattaa olla isannan harrastus. Kukaan ei ole puhunut sanallaakaan tasta sekaannuksesta tai majapaikkamme vaihdoksesta. Onneksi parhaat asiat tapahtuvat joskus kun asiat menevat pieleen. Ja onneksi iltapaivan aurinko paistelee perheen uima-altaalle sen verran mukavan nakoisesti, etta taidamme siirtya nauttimaan seuraavan viinilasillisen altaan reunalle. 

K

Mietteita Tongalta

Otteita Karoliinan matkapaivakirjasta:

7.2.2013 Ha’apai, Lifuka saari, Tonga

Helteinen aamupaiva ja meri on tyyni. Istumme Mariner’s Cafessa ja odottelemme kuskiamme, joka heittaisi meidat Uoleva nimiselle saarelle. Saarelle, jossa asustaa ehka 5 ihmista ilman sahkoa tai juoksevaa vetta. Seuranaan heilla kuulemma on rutkasti hyttysia ja isoja lepakoita (flying fox), joiden siipivali on helposti metrin. Niita myos syodaan taalla Tongalla. Kuuden aikaan illalla ne alkavat auringonlaskulentonsa ainakin taalla Lifuka saarella. Hienon nakoisia otuksia!

Taalla jos sovitaan lahdosta klo. 10.00 satamasta, niin klo. 10.40 istumme saaren ainoassa kahvilassa ja odotamme. En edes tieda mita odotamme. Etela-Afrikasta kotoisin oleva Craig istuu baaritiskilla ja tongalainen kuskimme Tom vaeltelee siella taalla. Molemmat miehet nayttavat ja tuntuvat kunnon roistoilta. Craig asuu Uoleva saarella telttoineen ja rakentelee siella jotakin. Han on purjehtinut kuusi vuotta sitten tanne Etela-Afrikasta 12 metrisella purjeveneellaan. Sami on jo tietysti ehtinyt haastatella tata roistoa purjehtimisesta isoilla merilla. Vaikuttaa vahvasti silta, etta Samin tulevaisuuden unelma on purjehtia ja pitkalle. Alan pikkuhiljaa lammeta tuolle haaveelle. Voi hyvinkin olla, etta seuraavan kerran kun loydamme itsemme Etela Tyynenmeren saarilta, olemme purjehtineet sinne. Taman unelmakuvan toteutuminen ei tosin tapahdu ihan naina vuosina. Onkohan meilla viela silloin puhtia? Innostuksen en usko meilta koskaan haviavan. Siita olen kylla kiitollinen. On vaikea kuvitella, etta me luovuttaisiin matkustamisesta vanhanakaan.

Kyyti tuli! Kohti seikkailua!

10.2.2013? Uoleva saari

Onpa vaikea uskoa olevansa taalla! Taalla me viihdytaan. On rauhallista ja puuhailtavaa ei ole paljoa. Voi vain olla. Silloin huomaa sielun lepaavan. Tama on juuri sellaista olemista mita olen kauan kokenut tarvitsevani. Suurimmat aktiviteetit paivassa on heraaminen ja aamukahviveden keitto, kookoksen avaaminen, mahdollinen snorklailu tai simpukoista korujen vasaily, veden keitto illallispussipastaan ja asettuminen tahtitaivaan katseluun. Muita viihdykkeita taalla on majapaikkamme emannan Marian kanssa rupattelu, hanen kanssaan puskaan meneminen limeja ja guava hedelmia poimimaan, sikojen ja kanojen puuhailujen pallistely, seka Marian elainten ruoka-aikaan kutsuhuutojen ihmettely. Ollaan myos tallusteltu rantaa pitkin Etela-Afrikasta tanne seilanneen Craigin luokse rupattelemaan ja juomaan mailman parasta tummasta rommista tehtya cocktailia (tummaa Tongalaista rommia, vetta ja limea). Aivotyoskentely koostuu paaasiallisesti sen pohtimisesta, etta miten kookoksen saisi alas puusta ilman etta sinne taytyy kiiveta. 

Se on uskomaton tama tunne, kun tietaa olevansa niin kaukana kaikesta. Pienella saareella keskella valtavaa merta. Tuntuu juuri silta, kuin olisi se nuppileulan karki kartassa siina kohtaa missa ei ole muuta kuin sinista. Ja kun on nahnyt Tongan paakaupungin, niin tietaa etta sivistys on kaukana. Lahin kunnon mantere on jonkun tuhannen kilometrin paassa. Silta kylla tuntuukin iltaisin kun makoillaan rannalla tai riippukeinussa tai nuotion aarella. Emme ole kumpikaan koskaan nahneet niin uskomatonta tahtitaivasta! Tahtia on koko kattokupoli pullollaan ja linnunrata halkoo hammastyttavan selkeasti sen lapi. Tanaan yritetaan menna saaren karkeen katsomaan tahtiloistoa, silla siella on hiekkasarkka, josta voi nahda koko tahtitaivaan ilman esteita. 

Meilla on hyva olla taalla, vaikka hiekkaa loytyy paikoista joita ei edes tiennyt olevan eika kylmaa tai itseasiassa lammintakaan olutta saa oikein mistaan. Hyvin ollaan Samin kanssa jaksettu katsoa toisiamme. Vaikka myonnettakoon, etta katsomme silma tarkkana satunnaisia ohikulkevia veneita, josko sielta vaikka tulisi saarelle uusia asukkaita, joita voisi vahan jututtaa. Taalla tulee pakostakin mieleen Robinson Crusoen tarinat. 

Tekis mieli menna snorklailemaan. Ihan tassa rannan tuntumassa on todella hienot pitkat riutat. Hyvinvoivia koralleja riutta taynna ja kaloja todella paljon joka lahtoon. Huomaa kylla kuinka puhdasta taalla on!

Tonga: leppuuttelun tyyssija

Lahdossa paasaarelta Tongatapusta kohti Ha'apain saaristoa. Melko kuumottavaa astella kohti konetta, jonka eturopellia kapteeni on koputellut, heilutellut ja hammastellyt yhdessa mekaanikoiden kanssa viimeiset puoli tuntia. Samia ainakin pelotti.

Haapain paasaareen Lifukan lentokentta.

Kevyesti toisella kadella ohjaillen kohti kenttaa.

Olimme ainoat asiakkaat majapaikassa ja kuulemma koko saarellakin. Muista matkailiijoista ei ollut siis seuraa, mutta onneksemme paikan omistajat olivat yhta lailla seuraa vailla :)

Tatahan tanne tultiin tekemaan.

Legendan mukaan kun Mickey -koira syntyi maailmaan, han tipahti kuono edella Uoleva saaren rantahiekkaan. Siita paivasta lahtien han on rakastanut hiekan haukkailua ilmasta. Tiettavasti pisin aika jonka majatalon vieras on jaksanut heitella hiekkaa koiralle on kolme tuntia, Mickeyn siita erityisesti vasymatta.

Kohti koskemattomia riuttoja ja vahan Mahimahin narraamista siina samalla.

Nimensa veroinen Atlantis riutta odottaa! Taisi olla paras sukellus tahan mennessa.

Fillarilla saarta tutkimassa. Hullu hiekkaan syova ystavamme lahti mukaan vastusteluistamme huolimatta. Loppujen loppuksi meidan piti soittaa majatalomme omistajille saaren toisesta paasta, etta tulevat hakemaan koiransa pois. Harvoin paasee todistamaan kun koiran voimat loppuvat. Hyytymiseen saattoi vaikuttaa Tongan +40 celsiusastetta. Ei ihme,etta Miceky tahtoi taittaa matkaa viilentavassa merivedessa.

Vaimo snorklailee. Oli aina vaivan takana saada hanet pois vedesta. Eika ihme..

Kaveri rantapusikossa. Kavereita oli myos kaikissa muissakin pusikoissa.

Tongalla on ihan mukavat kadut tallustella.

.

Tyypillinen naky. Autiota rantaa silmakantamattomiin..

Kotia kohti mukavan paivaratken jalkeen (koira sai autokyydin takaisin)

Ja sitten se auringonlaskun tuijottelu.

Veneella kohti Uolevan melkein asumatonta saarta. Ei tata merta voinut olla ihastelematta.

Sinne!

Ei se luksukselta nayta, mutta silta se tuntuu. Ei sahkoa eika juoksevaa vetta, mutta taydelliset puitteet sielun leppuutteluun.

Rantahokkelimmme ja ensimmaiset toimet eli riippumatolle paikan loytaminen..

Terassilla kelpasi istuskella ja nautiskella gintoniceja lahipuusta poimituilla limeilla hoystettyna.

Ikioma ranta, kun ei ollut ketaan muita taallakaan. Itseasiassa saarella oli tasan viisi tonttia omistajineen.

Robinson Crusoe juomakelpoista nestetta havittelemassa.

Onnistuihan se! Maistuu paljon paremmalta kuin tankkeihin keratty sadevesi, joka toimi juomavetena.

Lisää kuvateksti

Guavaa aamiaiseksi lahipusikosta.

 

GT limeja poimimassa majatalon emannan Marian kanssa. Puolen tunnin saldona noin 7 kiloa. Toimii hyvin myos teena ja mehuna (ettei vaan joudu juomaan sita sadevetta raakana)

Tyypillinen emanta maailman lihavimmassa maassa.

Mikas se siella riippuu? It's a flying fox! Naiden lepakoiden siipivali oli helposti metrin. Auringon laskiessa nama sopolaiset aloittivat liitelynsa taivaalla.

Emanta sikoja syottamassa. Emannan kutsuhuudot olivat kohdallaan! Pienta kinaa syntyi kun naapuri metsasti paivat pitkat villina metsassa pyorivia sikoja. Oikeusjuttukin oli ilmeisesti meneillaan. Sianliha Tongalla on erittain rasvaista ja maistuu kookokselta. Ehkapa siksi, etta possujen ruokavalio koostuu, yllari yllari, kookoksesta!

Kohti lahiriuttoja

Aviomies (vai urpo?) snorklailu valmiudessa.

Ja eraana paivana paatimme olla aktiivisia ja lahtea seikkailemaan saaren toiseen paahan hiekka sarkalle ihastelemaan tahtitaivasta, jonka veroista kumpikaan meista ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut.

Hiekkasarkalta loytyi taydellinen paikka riippumatolle kahden katkenneen mangrove puun valista. Hiekkasarkalta oli mahdollista ihastella tahtitaivaan kupolia kokonaisuudessaan.

Aarteita rannalta. Ei helpottanut Karoliinan innostuneisuutta tulevasta yollisesta kavelysta kotiin (tunnin tarpominen pilkkopimeassa).

Henkea taynna tahtia odottelemassa.

Kohta on sen tahtitaivaan vuoro! Sori, tahtitaivaasta ei nyt ole kuvia kun keskityttiin olennaiseen.

Suihkun lahde :)

Voi sita haikeutta kun tama piti jattaa taakse.

Ja sitten taas lennetaan! Meita oli jopa kolme matkustajaa 8 paikkaisessa pienlentokoneessa. Jannitys laantui heti kun katsoi ulos. Voi noita maisemia! Niita ei hevilla unohda.

Hiekkasarkka kuvassa on itseasiassa se sama, missa katsottiin tahtia yksi yo.

Tongalaisten muotiasusteet

Kiitos teille kaikille, jotka teitte taman mahdolliseksi! Missio sielun leppuuttelu saavutettu! Ja sitten kohti Chilen viinitiloja.

Tonga Haapai

7.2..2013 Tonga, Haapai

Ote Samin matkapaivakirjasta:

Muutama paiva madellut eteenpain taalla verkkaisessa ilmapiirissa. Tullessa liftasimme kyydin kylaan ja poistuttaessa unohdin laukkuni passeineen ja lompakkoineen autoon. Ei muuta kuin peraan.  Juosten. Ja tasta huolimatta sain auton kiinni. Se kertonee paljon elaman tahdista taalla. Etenkin kun juoksin auton viereen ja kuski katsoi minua ihmeissaan: Did you run?!

Karo kavi toissapaivana sukeltamassa ja mina snorklailin. Oli melko kuumottavaa hypata veteen paikassa, joka oli kilometrien paassa lahimmmasta rannasta etenkin, kun matkalla riutalle naimme vajaa parimetrisen merikaarmeen. Edellisena iltana olimme lukeneet kirjaa haiden olemuksesta ja totesimme etta tyypillisimmat ja yleisimmat lajit taalla (grey reef shark, white- ja blacktip shark) ovat tunnettuja siita, etta ne ovat kiinnostuneita ihmisista ja voivat kayda hieman “tokkimassa” todetakseen ettei tavara ole syomakelpoista. Haiden erikoisuus tulee niiden tyylista osata “vaania” saalistaan eli lahestya tata nakokentan ulkopuolella. Kuten oppaamme irlantilainen meribiologi sanoi: “Kun naet hain olet luultavasti turvassa, koska ne eivat pida nahdyksi tulemisesta.”

 Kun hyppasin veteen unohdin kaiken taman ja ihastelin lukuisia koralleja paikassa joka on nimetty Atlantikseksi. Nakyvyys jotain 30 metria. Sama kuin makaisi stadikan tornin puolivalissa ja alapuolella avautuu nakyma kaikkine vareine ja muotoineen jota vain hyvin harva nahnyt. Oli kaloja, jotka pullistelivat, joilla oli isot huulet, jotka kulkivat rivissa kuin sotilaat, joiden nena muodosti ison torven. Oli kiemuraisia koralleja, joiden ymmparilla viiksekkaat kalat parveilivat parrakkaiden kalojen kanssa ja mina siina paalla ihmettelemassa, etta johan on. Kauempana sinisyydessa 10-15kg tonnikala ui rauhallisesti ohitseni. Pikkuhiljaa uskalsin paastaa veneen reunasta irti. Potkin itseni riutan reunalle ja tuntui kuin katselisi korkealta kaiteen yli. Hieman huimasi. Noin puoli tuntia kelluskeltuani olin taas riutan reunalla. Ensimmainen vilkaisu. Olikohan se? Toinen vilkaisu. On se! Hai ui riutan alta  ulos n. 15-20 metrin paassa minusta. Yritin uida takaperin ja pitaa katseeni haissa, jonka seurauksena snorkkelini paa upposi veden alle ja henkaisin siemauksen tyyntamerta sisaani. Kohin, yskin, rain ja potkin itseani takaisin veneen  suuntaan. Onneksi viimeinen silmays haihin naytti, etta se ui poispain minusta. Olin silti suhteellisen sukkelasti veneen kannella. Eikohan se riita talla kertaa. Hait eivat taalla tee mitaan, mutta kylla sellaisen kohtaaminen oli melkoinen kokemus.”